Koko kansan suosikiksi vuoden 2012 The Voice of Finland –ohjelman tähtivalmentajana noussut Elastinen on musiikki- ja viihdealan moniottelija, joka oman musiikillisen uransa ohella tuottaa musiikkia myös muille artisteille.  Ensimmäiset

rap-lyriikkansa viidentoista vuoden iässä kirjoittanut Elastinen sai Iso H:n kanssa perustamansa Fintelligensin kanssa levytyssopimuksen jo 18-vuotiaana. Neljän Fintelligenssin kultalevyn jälkeen Elastinen keskittyi täysillä omaan soolouraansa. Menestyksekkäällä soolourallaan rap-pioneeri on julkaissut kuusi sooloalbumia ja lukuisia hittejä,  keikkaillut ympäri Suomea yli tuhannen keikan voimin, myynyt Hartwall Arenan loppuun kahtena peräkkäisenä päivänä ja isännöinyt omaa Ela Feat. -tv-sarjaa. Viime vuonna mies heitti yhdessä Cheekin kanssa Profeetat-nimeä kantavalla kokoonpanolla kolme jäähallikeikkaa ja seitsemän festivaalikeikkaa. Tänä vuonna Elastinen toimii musiikkiuransa ohella televisioon palaavan Idols-ohjelman tuomariston puheenjohtajana.